Uusi vuosi, uusi juusto

 

Ihan vain arvelin tulla pröystäilemään, kun oli vara ostaa juustoa.  Korjattakoon sen verran, että palkkapäivä, kuinkas muuten.

Olen taas iloilla seurannut, kun vuosi vaihtui ja ihmiset muuttuvat. Paremmiksi luulisin. On se vain jännä, että kysyisenä päivänä, kun kello lyö kaksitoista, kaikki muuttuu. Ihan ykskaks. Se muutos voisi tapahtua ihan milloin vaan. Mutta ei, se on tuo joulukuun ja tammikuun välinen maaginen yö.

Silloin kaikki tuntuu menevän uusiksi. Tulee uusi minä ja uudet tavat. Sitä en ainakaan tee tänä vuonna. Terveys, laihdutus ja liikunta. Entisen vuoden ja elämän siivoaminen. Kaikki muuttuu. Ja tolkuton määrä lupauksia siihen perään.

Minun kurpitsakärryt ja ryysyt pysyi ihan ennallaan. Ei niin mikään muuttunut. Mökki on yhtä kylmä kuin ennenkin ja palkka liian pieni. Sama väsynyt naama tuijottaa peilissä. Lapset huutaa vuoronperään tai yhtäaikaa, jos hyvä tuuri käy.

Mutta ainakin mulla on se palkkapäivän juusto. Jos oikein hurja olen, niin saatanpa ostaa kinkkuakin tänä vuonna. Mutta parempi, etten lupaa mitään.




Kommentit