Joulurauha

 Tässä on ollut kaikki joulun ainekset kohdillaan. Kun sairastui juuri sopivasti ennen joulua, niin valmistelut tuntui yllättävän raskaalta. Hirveä paine lahjoista. Onko nyt jotain sopivaa ja tarpeeksi. Pettyykö lapset taas kerran, kun ei ole sitä megasuperhienoo lahjaa.

Siitä kun aattoaamuun selvisi hengissä hirvittävässä horkassa, niin olikin sellaista taikaa ilmassa. Pölyä ilmeisesti, aivastuksista päätellen. En pullottanut kyyneleitä, mutta räkää senkin verran. Noin kolme litraa, ei huono. Lapset vahtasi lahjoja ja selkä koukussa kävelin kaapilla, jotta olisivat hetken hiljaa.

Ei ne ollut. Ei ainakaan toinen. Hän aloitti konsertin sillä, että paperi oli väärinpäin pöydällä. Siitä sujuvasti siihen, kun lelu ei ollut sohvalla vaan lattialla. Oli siinä välissä vielä yksi roska, joka oli väärinpäin lattialla, kynä, joka ei totellut ja koira, joka makasi liian vinossa. Ai niin ja minä väärässä nurkassa sohvalla. Aplodien säestäminä konsertti loppui, kun sanoin hänen jäävän ilman joulutorttuja, jos ei hiljene. Jos pää ei olisi ollut räkää täynnä, olisi sen tilalla saattanut olla pienenpieni itutus.

Hänen nukahdettua, kaivauduin sänkyyn ja mietin, että olipahan jaska aatto. Ei niin kuin hivutella täydellisyyttä lainkaan. Huono äiti- mittarikin alkoi salakavalasti täyttyä. Mitä sitä oikein taas on väärin tehnyt, että tämä on tämmöstä. Ehkä huomenna on päivä uusi.

Olihan se: uusi päivä huutaa. Tällä kertaa uuden lelun vaatteet oli väärät, ruoka oli pahaa ja legot ei yllättäin pysynyt väärinpäin. Ja pelissä ei voita joka kerta. Pillahdan itkuun ja painun kodinhoitohuoneen kaappiin piiloon. 

Täällä olen edelleen, eikä joulurauhasta tietoakaan. En ymmärrä, miten muut onnistuu tekemään kaiken niin pirun täydellisesti, olla hyviä vanhempia ja hoitaa parisuhdetta ja saada sen elämän vain toimimaan. Miksi se minulle tuntuu olevan niin vaikeaa?

Meidän talo ilmeisesti ohitti tänäkin vuonna joulurauhan julistuksen. Niin on kyllä levännyt olo, että toivoisi olevansa terve ja pääsisi takaisin töihin lepäämään. Nämä pyhät ei kai vain sovi minulle. 

Joulu on markkinoitu niin ihanana yhdessäolon aikana, että ihan oksettaa. Työkaveri sanoi viime viikolla, että hän juuri teki joulusiivouksen ja on nyt lapsilleen pari päivää hokenut, ettei saa sotkea, ei koskea. Että onko se nyt kiva sekään. Aikuiset juoksee pää kolmantena jalkana lahjojen ja ruokien perässä ja lapset paineistavat itsensä tappiin juhlan takia.

Että onko tämä kaikki sen arvoista. Voitasko ensi joulu vaan perua?




Kommentit

  1. Tutulta kuulostaa. Ihanan jouluisen perhekuvan taakse piiloutuu usein suuri määrä painetta, odotuksia ja pettymyksiä. Tsemppiä ja paranemisia! 😊

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Juu, tästä oli kyllä rauha kaukana, eikä tullut sitä täydellistä perhekuvaakaan. Mutta joulu se oli silti, vaikka pienet itkut tirauttaakin kodinhoitohuoneen kaapissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti