Karma kostaa

 Juuri kun uhkasin lähettäväni sen lapsen Afrikkaan, hän päätti sairastua. Hän kaikessa ilkeydessään herätti minut sinä yönä. Tulipunaisena katseli minua ja yski keuhkojaan pihalle. Uitin hänet vicki- purkissa ja sanoin hyvää yötä.

Aamulla hän haukkoi raikasta koiralle haisevaa sisäilmaamme tehokkaasti. Pihinän välistä kuulin sanan äiti. Ihan rohkeasti vaan, ei meillä tarvitse ujostella.

Soitin kuitenkin lääkäriin ja ehdottomasti olivat sitä mieltä, että lapsi täytyy viedä sinne ihasteltavaksi. Puin hytisevän lapsen autoon ja lähdin ajamaan. Lapsi lauloi takapenkillä ja mietin tulipas hiljaista. Silmät ne päässä vain pyörähti, kun happi loppui. Virottelin häntä ja totesin, jospa nyt et laula.

Kotiin päästiin apteekin kautta. Hän vaati tiettyä punaista limpparia, onneksi se oli se kauimmainen lähikauppa, mistä sitä saa.

No niin ja sitten päästäänkin siihen lääkkeiden antoon. " En oikeastaan haluaisi. Se on pahaa. Ei pysty. Mahaan sattuu. Ei saa". Noiden litkujen kanssa ei oikein toimi sama tekniikka kuin koirien matolääkkeiden kanssa; kinkun väliin ja menoksi. No yksi ruiskullinen oli otsassa, toinen paidalla, kolmannesta meni puolet nenään. Kuudennella meni loput. Tämän takia niihin resepteihin annetaan siis muutama ylimääräinen puteli.

Kun hän sitten kieltäytyy syömästä mitään. Juo limpparia, että hampaat tippuu jo juodessa. Hän nukahtelee istualteen, lattialle, sohvalle, keittiön pöydän ääreen. Kyllä se nyt sitten nukuttaa. Mutta sainhan minä tästä lystistä ihan ilmaisen vapaapäivän. Nyt minä siivoan, laitan tiskit, pesen pyykit jajajajaja... istun sohvalla ja kuuntelen hengittääkö hän. Ihan niin kuin hänen hengityksensä kuljettaisi ne pyykit koneeseen. Mutta koska aina hyvä syy lusmuta kotihommista, päätin käyttää tämänkin tilaisuuden hyödyksi.

Illalla varaudun seuravaan lääkkeen antoon. Tiukka linja, ensimmäisellä on saatava perille  vaikka väkisin. Huomaan kysyväni mitä otat palkinnoksi, jos otat tän lääkkeen kunnolla? Luotin liikaa siihen, että uhmaikäisen toiveet ovat tarpeeksi pieniä toteutettavaksi. "No täytekakku vois olla kiva". Ei ollut pieniä ei.

Seuraavana yönä lapsi nukkui tosi hyvin. Luulisi, että minuakin olisi kiinnostanut nukkua, mutta ei. En jotenkin vain saanut unta, kun lapsi yskinytkään enää keuhkojaan pihalle. Kaksikymmentä kertaa kokeilin yöllä, olinko laittanut rintakehälle tarpeeksi vickiä. Kun itse nukahdin, lapsi vaati juomista. Ei tähän aikaan voi olla jano. Tarkemmin kuin mietin, niin kyllä se muuten iskee tuossa ennen puolta kahta usein se kaamea nestehukka.

Siinä sitä veivattiin loppuyö. Hän pyysi vettä, minä unta. Viideltä kehtasi väittää, että on jo valoisaa, herätään jo. Täällä ei paista aurinko koskaan, vastasin ja torkuin toinen silmä auki. 

Ja koska minulla oli ylimääräistä energiaa vielä aamulla, siivosin koiranpaskaa pitkin olohuonetta.  

Ps: Moni kokee nykyään tarpeelliseksi selitellä julkaisujaan ja oikoa käsityksiä, että kyllähän minäkin rakastan lapsia, vaikka minä näin kirjoitan.

No miltäpä kuulostais?

En minä oikeasti uittanut sitä lasta siellä vicki- purkissa, vaan ihan ohjeistuksen mukaan laitoin 12,6x10,43cm kokoisen olevan alueen.

Ja kyllähän minä lapsestani välitän. Todellisuudessa soitin heti lääkäriin ja valitin, että lapsi ei antanut nukkua.

Sanoin sille lapselle oikeasti, että jospa nyt et laulais, kun ei jaksaisi kuunnella.

Ja saa hän ruokaa täällä, vaikka niin hän kylillä puhuu, et kotona ei oo ikinä mitään ruokaa. Minkäs minä mahdan, että hän aloitti säästötalkoot omasta mahastaan.

Ja kyllä en ole harjoitellut tarpeeksi, minkä asteen kaaressa se lääke sieltä ruiskusta lentää, jotta osaisi suunnitella lentoradan suoraan suuhun.

Ja rakastan lapsiani niin, että istun vaikka päivän sohvalla, jotta minun ei tarvitse siivota. 

Siinä kuullessani sanan täytekakku, tajusin polkaisseeni paskaan ( polkaisin, seuraavana aamuna, kirjaimellisesti). Kyllähän minä leivon sellaisen lapselle, seuraavaksi syntymäpäiväksi, pakastealtaan kautta.

Ja kyllä kokeilin hengittääkö hän, en tiedä miksi, sillä hän kuorsasi kuin isänsä. Ja annoin minä hänelle juomista totta kai. Joi koko lasin ja ilkesi pyytää vielä lisää. Ja kyllähän minä häntä rakastan, varsinkin silloin, kun hän herättää kesken prinsessaunien. Silloin Afrikka ei enää olekaan liian kaukana.

Ja kyllähän minä niitä koiriakin rakastan niin paljon, että on ihan paskaiset tassunjäljet sydämessä.