Ihan liian helppoa

 Olen lapsesta asti halunnut kirjoittaa. Jos minusta tulisi ihan oikea kirjailija joskus. Mutta eihän minun kärsivällisyys siihen riittäisi. Joten tämä blogi tuntui hyvinkin järkevältä. Ja koska, miksipä en jakaisi koko maailmalle omia ongelmiani.

Ja jos ette ole huomannut, en ole kovinkaan hyvä minkään vehkeen kanssa. Puolisoni on joskus huomattanut, että ne sormet voisi olla välillä hiukan löysemmällä. Kun puristan kaukosäädintä siis.

Eli hirveen huono. Hyvä, että osaan kirjautua naamakirjaan ja vaihtaa oman kuvani jonkun ihanan ruotsalaisen blondin naamaan. Musiikin lisäämiseen instagramiin reelsiin vaatii teinin hermoromahduksen. Eli ei ihan putkeen mene.

Olenkin seuraillut muilta vaikuttajilta vinkkejä:

• Älä kiroile somessa, algorytmit ei tykkää
• Jaa joka päivä jotakin
• Instagram hylkää, jos ei jaa videoita säännöllisesti
• Tykkää ja kommentoi mahdollisimman monia julkaisuja
• Kysy kysymyksiä, jotta saat keskustelua aikaan

Mikä on mennyt sitten omalla kohdalla pieleen? Kirosana heti kärkeen profiilikuvassa. Videoita on tainnut tulla tehtyä noin 4 vuoden aikana. En tykkää kenestäkään normaali elämässäkään. Enhän minä nyt todellakaan kehtaa udella keneltäkään, mitäpä nyt oot tekemässä. Tiedä, jos vaikka olisi pitämässä hauskaa.

Viime viikolla on puhuttu yllättävän paljon juhlimisesta kaikissa medioissa. Erityisesti yhdistä kotibileistä on tuntunut nousseen aivan käsittämätön somejuttu. Ihmekös tuo, he eivät kiroilleet. Algorytmit tykkää, kun puhuu kuivakaapin sisällöstä. Ja jakaa videoita.

Ihan vain mietin, että sillä työmäärällä, mitä toimittajat ovat tehneet tuon asian eteen ja ihmiset, jotka katsovat, lukevat ja kommentoivat, olisi keksitty Jesari 2.0. Ja ehkä purkkaa parempi paikkausaine. Kyllä ei ole koskaan Suomen vähävaraiset saanut yhtä paljon julkisuutta.

No se siitä. Mutta seuraan somessa samankaltaisia perhevaikuttajia kuin minä itse. Sillä erotuksella, että minä en vaikuta. He jakaa päivittäin sisältöä elämästään omilla kasvoillaan. Kertovat rehellisesti asioistaan. Tekevät siitä elannon, toiset ihan ilmaiseksi. Siihen käytetään aikaa ja ajatusta (toisilla kun se ei suju näin vartissa). Algorytmien lisäksi on vain ne ihmiset, jotka katsovat ja kommentoivat. @Valtsunlaiffii- tiliä oli kommentoitu näin: "Hiekkalaatikko on liian lähellä vattupuskaa ja siinä varressa on terävät piikit". Vai liekkö ollut niin, että se vattupuska on liian lähellä sitä laatikkoa.

Siitä tulikin mieleeni, että oiskohan noin, että ihmisen elämä on ihan vähän liian helppoa siinä vaiheessa. Itsehän kävin yksi ilta kaupassa ja ajoin raamikkaan perheautoni kahden auton väliin. Mummo kipittää kauppakassien kanssa viereiseen autoon ja tuskailee, kun ei nyt voi laittaa ostoksia apukuskin ovesta. Huomautettakoon, että rouvan kuskin puoli oli täysin vapaa, samoin peräkontti. Koska olin vielä autossa, kädet täristen tarkistamassa tilin saldoa, arvelin peruuttaa autoni pois. Koska saldo antoi myöten lähdin kävelemään kohti kauppaa. Samaisella parkkipaikalla rouva päivitteli, kuinka toinen auto oli liian lähellä heidän peräkonttiaan, ettei ostoksia saa sinne. Kontti näkyi aukeavan ihan hyvin, mutta valitus jatkui. Mietin siinä, että ihmisen elämä on liian helppoa. Jospa olisi ottanut sitä omaa autoa vaikka 10 senttiä eteenpäin. Mutta ei, liian helppoa. Kun muistelen omia kauppareissuja, kun kannan kirkuvaa, huutavaa, potkivaa lasta autoon. Yritän saada survottua sen sisään ilman että hän kolhii sen viereisen auton. Näytän ristinmerkkiä ja katson turvaistuinta. No tajuatte, mitä tarkoitan. Toisilla se elämä tuntuu olevan liian helppoa.

Ehkä juuri siksi, en juurikaan jaa itsestäni mitään henkilökohtaista. Tai lapsistani. Se vaatii hirvittävän paljon ajatustyötä. Mistä ja milloin otan kuvan. Moni tärkeä asia jää jakamatta, mutta se on minun valintani. Tosin on se jännittävää ja mielenkiintoista keksiä aina joku uusi juttu, kuva tai video, missä en personoidu. Ei se toki tuo seuraajia, mutta hauskaa se on. Ja hyvä niin, minä en kaipaa ketään arvostelemaan omaa puskaani.

Ps: Kävin eilen toisessa kaupassa ja parkkipaikalla eräs rouva huusi miehelleen: " Ja ostithan ne siiderit minulle?". -Joo. " Kaikki kymmenen?" - Joo. 

Taidan vaihtaa parkkipaikkaa.